sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Syksyinen viikonloppu

13.09.2013 Perjantai
Heti aamu-usvaan sukelsimme Miran kera Kullaan pururadalle sauvoinemme ja kun lenkki oli heitetty paistoikin aurinko jo täydeltä terältä.

Kullaan pururata
Harjavalta Hiittenharju
Aurinkoisen päivän kunniaksi päätin viedä koirat pitkälle 10km lenkille Hiittenharjulle, sillä 3 viikon kotikaranteeni alkoi jo näkyä mm. "Hipun" uuman katoamisena. Töihin ehdin hyvin illaksi toimistolle -pääasia, että saa nauttia viimeisistä syyspäivistä kunnolla ;)

Laavun kohdalla koirien kirsut vanhasta tottumuksesta suuntasivat sinne, missä makkara tuoksui.

Harjavalta - Hiittenharju

Harjavalta - Hiittenharju laavulla marjastajien nuotio tuksut houkutti koiria..
Marjastajat olivat sytyttäneet nuotion ja paistoivat makkaroitaan siinä sivussa, kun putsasivat puolukoitaan. Tovi siinä jutustellessa meni ja toki koirat osuutensa kerjäsivät makkaroista :)

Vakio lenkkeilypaikka jo 10 vuoden ajalta

14.09.2013 Lauantai
Lauantain vietin itse vapaata taasen - tainnut jäädä tämä vapaaputki päälle ;) En tosin makoillut vaan lähdin heti aamulla 8 pintaan Kullaan pururadalle sauvojen ja tälläkertaa isännän kera.
Lauantai-aamuna Kullaan pururadalla kirpeä syysaamu

"Körmy" valloitti isännän paikan
Meillä ei kukaan koirista ennen ole istuskellut tuoleilla, mutta "Körmy"-herra on tämän ottanut oikein tavakseen. Aina herra tulla napottaa istumaan pöytäseuraksi vastapäätä...

"TaoTao" ROP-PIKKUPENTU
Mira ja Anne sekä Sanna-Maija kävivät taasen edustamassa Miliisin Teamiä toitsujen open showssa Lahdessa. Kiitos kaikille!! Myös Arian "Martha" oli ilmoitettu mukaan, mutta Aria oli estynyt osallistumasta, joten "Martha" jätti nämä kauneuskilpailut välistä ;)

Miliisin Team tulokset (tuomari Veli-Pekka Kumpumäki)
Nagly Frukt Iz Rossii Matushki 1,KP, PIKKU-PENTU ROP
Miliisin Renè JUN EH-2
Laskovaya Rus`Bolshaya Lubov ERI-3
Vlast`Ognia Zheleznaya Logika (poissa)
Miliisin Rihanna lemmikki- 2


**Sunnuntaina Aria sekä "Martha" osallistuivat Juha Kareksen handlaus kurssille Salossa :)


15.09.2013 Sunnuntai Joutsijärvi
Sunnuntaina suunnistimme heti aamu yhdeksän aikaan Joutsijärvelle ja kohti Tuurunkankaan autiotupaa, jossa paistoimme makkarat kauniissa auringon paisteessa :)
Joutsijärvellä Tuurunkangasta kohti...
Rami ja "Hippu" sekä "Körmy" odottivat vaijerivenettä - "Ipana" seuraili taaempana
Mira ja "Körmy" ensikertalaiset vaijeriveneessä
"Hippu" vastaavasti jo vanhatekijä laivahommissa kipparina ;)
"Körmy"llä meinasi pupu mennä housuihin siltaa ylittäessä ja alkoi jo pyrkimään takaisin päin...vaikka lyhyempi matka olisi ollut eteenpäin - mutta emännän helmoihin on pakkoo päästä ;)
Joutsijärvi - Tuurunkangas autiotupa ja Mira "Ipanan" sekä "Körmyn" kera
Sää suosi retkeilijöitä :)
ja makkara maistui kuin myös kalkkunanakit ;)
Koirat sai myös osuutensa..
"Hippu" odottelee jo Miraa
Suurin into on koirilla jo laantunut paluumatkalla
Reitti on teknisesti haastava vaijeriveneineen ja polkuineen
Omakuva ;)
Joutsijärvi - Kullaa - Ulvila

Vielä tässä syksyn aikana tehdään muutaman tunnin retkiä Joutsijärvelle, jos kiinnostaa aina pääsee mukaan ;)
REITTI Satakunta : Joutsijärvi
Oman pihan tyrniä..

*****
Ensviikonloppuna onkin heelereiden vuoro osallistua näyttelyihin, sillä osallistumme SSKYn erkkariin Heinolan raviradalla 21.09.2013. Menossa mukana myös "Körmy" ;) Saas nähdä mitä siitä tulee - treenata ei oo ehditty/viittitty tai ihan miten vaan ;P


4 kommenttia:

  1. pieni korjaus tuohon kuvaan missä Hippu odottaa mua.. mulle huudettiin stop ja paikka.. tottakai mä pysähdyin :D ja Hippu otti mallia :)

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää. Hyvä, Yasu, että osaat järkätä aikaa itsellesi ja läheisillesi! Meillä meni Marthan kanssa suht jees. Opin PALJON uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ajatuksissa olin Teidän kanssa siellä hengessä mukana "Marthalle" ja pojille rapsut ;)

      Poista