lauantai 25. helmikuuta 2017

25.02.2017 Lauantai

Tampere
Aurinkoinen aamu houkutteli lähtemään Tampereen suuntaan kameran kanssa Merjan luokse Kiiramanna kenneliin.
Tarkoitus oli käydä koirien kanssa metsässä ja järven jäällä kävelemässä ja samalla nappasta kuvia Merjan pennuista. Pikku-Neppari (Coppercoat´s Kodiak Heel) lähti matkakaveriksi ja tutustumaan maailmaan ilman "muun lauman" tukea :)

Näsijärven jäällä
Kiiramanna pennut
Merjalla on vielä muutama ihana luonteinen luovutusikäinen tipsun pentu varattavissa vastuuntuntoisiin koteihin!


Iittala
Päivän mittaan jatkosuunnitelmat muuttuivat yllättäen, ja koskapa kerrankin pitkästä aikaa oli vapaapäivä - niin jatkoimme Nestorin kanssa matkaa vielä Iittalaan. Ennen kahvipöytään istumista, käytiin isännän ja emännän sekä Nestorin kanssa pienen pieni korttelikierroskävely. Sillä aikaa kun muistelimme kahvipöydässä Gismoa (Miliisin Gri-Mson) ja keskusteltiin eri rotuvaihtoehdoista jatkamaan Gismon tassunjälkiä - Nestori otti pienet torkut Satun jaloissa.

Se oli aivan tavallinen kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta.
Mutta minä tein siitä ystäväni ja nyt se on ainutlaatuinen maailmassa."
~PikkuPrinssi~

Nyt kun olen lähdössä Englantiin Cruft's reissulle viikon päästä, niin Nestori pääseekin Iittalaan reissun ajaksi hoitoon ;)


"On aina ilo tavata vanha ystävä, yhdessä mielin muistellla aikoja menneitä."

torstai 23. helmikuuta 2017

23.2.2017 Torstai

Porin Karhuhalli #af_tiimi
Aamutreenit osuivat tällä kertaa vuorostaan Karhuhalliin, ja treeninä intervallia. Koko porukkaa ollaan sairasteltu vuoronperään, mutta itselläni pahin flunssa oli jo pari viikkoa sitten - vastaavasti Teemu poti flunssaa vielä viime viikolla ja Ramillakin toipuminen oli pitkittynyt. Näin ollen, kerrankin mä pääsin loistamaan juoksuissa, kun kokoporukan juoksijalahjakkuusTeemu lopetti leikin kesken jo puolessa välissä ja Rami taas ei kyennyt täysiin spurtteihin.

"I feel soo good - look my Flow :P"
Mikä nautinto pitkästä aikaa juosta ilman kipuja tai isompia hengenahdistuksia! Penikat kestää hyvin Karhuhallin ratapohjaa ja tällä ketaa astma tuntuisi olevan hyvissä käsissä! Olisin hyvinkin vielä jaksanut pari spurttausta ;)  Tällä tunteella ja fiiliksellä on hyvä jaktaa kohti kesää <3 Toipumisisa treenikavereille!

Porin Karhuhalli


Vie mennessäs - tuo tullessas
Tarkoitus oli viedä ja tuoda tarvikkeita Loviisaan ja Porvooseen, tähän samaan buukkasin parit treffit kasvatinomistajien kanssa, koskapa tuo aikataulu on nykyisin niin kortilla ulkomaan työkeikkojen vuoksi.
Siinä ajellessa oli hyvä soitella päivän mittaan kaikki ruuhkapuhelut ja muut jutustelut - kiitos kaikille tavalla tai toisella päivään osallistuneille :)

Janakkala
Kerrankin sattui Sanniksen ja itseni aikataulut kohdilleen ja ehdin poikkeamaan pikipäin kahvikupillisella!
Siinä kupin ääressä vaihdettiin pikaisesti kuulumiset ja ihastelin Sanniksen uusinta laumanjäsentä - aivan ihanan oloinen nakuneiti Sanniksella toitsujen seurana <3 Samalla pohdittiin toitsujen sukutauluja ja suunniteltiin toitsujen syringomyelia magneettikuvaus aikatauluja ja suunnitelmia.
Sanniksen luona oli talvi ;)


Kotka
Eini oli päässyt töistä kotiin ja ehdin pikaisesti näkemään myös Koopan (Miliisin Nikolina Mc' Tudor
Ihanaa nähdä, että kasvatti on asiansa osaavassa perheessä ja löytänyt juuri oikean kodin <3

Koopa

Koopan kuva: Eini Aho



Hämeenlinna
Iltakaffet ehdinkin vielä poikkeamaan nauttimaan Katriinan luona, jossa ihanainen Pelle ja Niilo (Miliisin Niilo Mc'Phee) seurasivat jutustelua kahvipöydän vierellä ;)

Katimon kennel



Home-Sweet-Home
Enpä ole aikoihin ajanut niin hiljaa moottoritiellä :O
Keli oli todella liukas ja moottoritie veti 80km/h ja silti tuntui ettei auto ole tiessä kiinni lainkaan!!

<3 Kotona viimein <3





maanantai 20. helmikuuta 2017

Kevät on kiireistä aikaa

21.01-03.02.2017
Tammi-helmikuun vaihteessa olin toista viikkoa Hollannissa töissä ja saavuin kotiin viikoksi nro. 6
Perjantai-iltana olin myöhään kotona ja lauantai-aamuna viimein pääsin kuntosalille pitkästä aikaa.
Kuinka ollakaan, lauantai-iltana kuume nousi muutamassa tunnissa ja kaatoi sunnuntaina totaalisesti sänkyyn voimakkaan nuhan kera. Kokonainen viikko meni toipuessa ja kasaantuneita toimistohommia tehden, sillä uusi Hollannin keikalle lähtö odotti jo seuraavan lauantai-iltana - puhumattakaan perjantain kurssipäivästä Helsingissä.

Kävin ystävän suosituksesta ostamassa Lunera sinkkitabletteja ja täytyy sanoa tehoa löytyy!
Jo ensimmäisen pävän jälkeen lima lähti liikkeelle poskionteloista ja keuhkoista sellaisella voimalla, ettei mikään paperiumäärä tuntunut riittävän! Suosittelen lämpimästi, siitäkin huolimatta että ensimmäisiä tabletteja imeskeli yökkimällä. Taisin olla todella kipeä, sillä jo seuraavana päivänä olisin voinut väittää niiden maistuvan jopa hyvälle :P Mutta paraneminen lähti vauhdilla ja lauantaina pakatessani tunsin enää vain lievää tukkoisuutta nenässä.

Pahinta imeskelytabletteja mitä koskaan on tehty! Mutta todella tehokas!!

11-19.02.2017
Hollannissa oli jo selkeästi kevättä ilmassa ja päivälämpötilat kohosivat jo päälle +10 asteen.
Työkohde sijaitsee Natura 2000-alueen vieressä ja se  näkyy kyllä linnuissa. Joutsenia ja valkoposkihanhia saan seurailla päivittäin, kuin myös haukkoja - puhumattakaan siitä tientoisella puolella laiduntavasta aasinvarsast, joka aamuisin ulostullessaan huutaa huomenet <3  :)
Kamera on ollut joka kerta matkassa, mutta pitkät työpäivät verottavat kuvausta. Ehkä tässä keväämällä, kun päivänvaloa riittää myöhempään saan bongailtua myös lintuja ;)
Hollannissa lämpötilat nousivat jo +12C 

#shipbuilders

#pakkopainaapitkääpäivää
Välillä harmittelee sitä, ettei työkeikalla ehdi/jaksa käydä juoksemassa tai kuntosalilla - Mutta, kun työpäivä on fyysisesti rankka 12-14h ja sen päälle paperityöt vielä hotellilla ennen nukkumaan menoa niin alkaa jo jopa aivot sanomaan sopimustaan irti. Kauaa ei tarvitse Nuggu-Mattia odotella, kun se jo vie untenmaille ;)
Päivässä kuluu paljon kaloreita ja kertyy kilometrejä

*Tämä kevät kuluu Hollannissa - siinä sivussa pari näyttelykeikkaa mm. maaliskuussa Cruft`s, Narva, huhtikuussa Outokumpu, toukokuussa Harjavalta

**Työaikana en vastaile kännykkään, mutta tekstarilla/whatsupilla tavoittaa ja e-mailit tarkistelen säännöllisesti.

***Miliisin.com-sivusto on uusiutumassa ja siirtynee jossain vaiheessa uudelle palvelimelle,  toivotaan että siirto tapahtuu ilman isompia kommeluksia ja katkoja!

perjantai 17. helmikuuta 2017

tiistai 14. helmikuuta 2017

14.2.2017 Ystävänpäivä


<3 Hyvää Ystävänpäivää <3
"Sellaisen ihmisen löytäminen, joka samaistuvat meidän tunteisiimme ja kokemuksiimme on maailman suurin onni."
~Karl Splitter~

torstai 9. helmikuuta 2017

Miliisin Harald Hirmuinen

08.02.2017 
Poikkesin pikipäin Seinäjoella työkeikalla ja ehdin parin kuvan verran moikata ohimennen "Hirmua".
Poika on jo kasvanut komiaksi nuorukaiseksi... Vauhtia piisasi, ettei juurkaan ehtinyt kameran eteen pysähtymään - mutta muutaman kuvsan sentään sain ;) Kiitos omistajalle Mirvalle, että sain poikaa moikata!

Miliisin Harald Hirmuinen


maanantai 6. helmikuuta 2017

CASE: Miliisin Mae

Hilla pentuna
Venäjäntoy (pk)
Miliisin Mae
Synt. 12.01.2015

Tammi-helmikuun vaihteessa surullinen tieto kulkeutui Hollantiin, jossa olin työmatkalla.
Kasvatillani Hillalla oli diagnisoitu syringomyelia.
Tieto oli shokeeraava, sillä en ollut ollut tietoinen Hillan aikaisemmista oireiluista tms. En myöskään ollut ennen kuullut rodussamme tällaista sairautta esiintyvän. Hillan omistaja oli kuitenkin saanut tietoonsa, että suomessa oli jo aiemmin tällainen sairastapaus ollut ja lähettikin linkin jalostustietokannasta lyhytkarvainen toitsun sukutaulun.

Työmatkalla ollessa kädet olivat raivostuttavan sidotut päivisin 12-14 tuntisen työpäivän ajan ja tiedon kulku kännykän kautta todella hidasta - eikä ulkomaan datapaketin täyttyminen helpottanut asiaa lainkaan. Oman vaikeuslisänsä informaation kulkuun toi Hillan omistajan lähtö ulkomaan lomalle. Myöhään iltaisin pommitin erirotujen kasvattajakollegoita, tuttavia ja ystäviä puheluilla.
Tiedon etsintä sairaudesta jatkui, kun viimein pääsin suomeen ja tietokoneen ääreen. Kiitos kaikille vastanneille ja keskusteluun osallistuneille!

Hillan suku liittyy useimpiin viimeisinpiin kasvatteihin ja tulenkin lähiaikoina ottamaan yhteyttä kasvattienomistajiin asianpuitteissa. Myös ns.riskikoirat tullaan kasvateissani magneettikuvaamaan.
Samoja sukuja löytyy suomalaisten toitsujen taustoilta, joten kartoittaakseni riskisukuja kuulisin mielelläni yksittäistapauksista/epäilyistä tämän sairauden osalta.

Mikäli haluat lisätietoja tästä tapauksesta tai Sinulla on tietoa toitsuissa esiintyvistä sairastuneista yksilöistä - niin ota toki yhteyttä!

Koko kevään olen rajoitetusti puhelimitse tavoitettavissa, mutta mailista tavoittaa: miliisinkennel(at)gmail.com

Tietoa muualla:
Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieli yhdistys ry: Syringomyelia


lauantai 28. tammikuuta 2017

Kevät kiireitä

Tervetuloa Uusi Vuosi 2017
Vuoden vaihde alkoi työkiireillä, enkä juurikaan ole ehtinyt päivittelemään täällä.
Kevät kuluu pitkälti kuntoa kohotellen kesän Iranin vaellusta ja 24h Alpinia varten. Töitäkin on tehtävä, että voi harrastaa, joten Hollannista tavoittaa useampaan otteeseen kevään aikana...

Koirarintamalla muutama isompi ulkomaankeikka tiedossa, mutta muuten eletään meidän lauman kanssa hiljaiseloa ;)

...jalkatreeniä... 100kg jalkaprässin tavoite lähestyy


#af_tiimi on ahkeraan käynyt 2xvk aamutreeneissä

Töitäkin välillä...johtohommissa Kokkolassa
Nikolina sai kutsumanimekseen Koopa :D
Miliisin Nikolina Mc' Phee pyöri kotona vielä tammikuussa, mutta lähti sitten puolenkuun maissa "katkaisemaan napanuoraa" Einin luokse Kotkaan. Tälle tielleen neiti sitten jäi ja olenkin vakuuttunut, että Einin osaavissa käsissä tästä tytöstä saattaakin tulla rallytoko-koira ;)



perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta 2017

Loppuvuotta kohden työkiireet pahenivat niin, etten ehtinyt päivittämään edes blogia... Täyttelen puuttuvat kuukaudet vielä jossain vaiheessa ;)

Toivotan kaikille Hyvää Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2017!

"The Dream Team" 23.12.2016