maanantai 27. lokakuuta 2014

26.10.2014 Sunnuntai

Suunnitelman muutoksia ja pentunäytelmiä...

Alkuperäisen suunnitelman mukaanhan meidän piti Katriinan kanssa olla Tsekin Brnossa EuroopanVoittaja-näyttelyssä... mutta aina homma ei mene ihan niin kuin pitää. Tästä "suivaantuneena" pistin sitten Seinäjoen listalle, vaikka aikaisemmin olinkin skipannut sen tuomarin vuoksi. Tällä kertaa siis jätin heelerit pois laskuista, joiden päivä olisi ollut lauantaina.
Vuosi vuodelta kallistuvat ilmomaksut ja tuomarivalinnat laittavat ainakin meikäläisen jatkossa äänestämään hieman jaloillaan. Ulkomaille lähtiessä on aina suuri kysymysmerkki tuomarin kohdalla, mutta kotimaisissa sentään voi jo hieman listaa tarkastella tuomareiden perusteella.
Vuoden 2015 näyttelylistaa olen pikkuhiljaa alkanut kasaamaan, ja tuntuu siltä että meillä keskitytään ensi kaudella enemmänkin TOKOon ja muuhun aktiviteettiin, kuin että maksettaisiin 50eur/koira näyttelystä matkakulut päälle.

Viikolla sitten tulikin "Sissi" (Arundina Shine Of Jewels) pitkästä aikaa meille <3 Olin ilmoittanut tytön veteraaniluokkaan. Hieman on painoa tytön vyötäisille vuosien saatossa kertynyt, mutta siitä huolimatta tuo liikkuu upeasti edelleen vaikka ikäkin alkaa lähestyä sitä 14 vuotta. Sissi on aina ollut hyvin "kilpailuhaluinen" esitettävä näyttelyissä, eikä ole koskaan sietänyt toisena liikkumista kehässä... Tästä se onkin saanut lisänimen "Sissi-Sitkeä". Tyttö nauttii huomiosta ja se kantaa itsensä tyylillä, kunhan saa mennä ensimmäisenä ;) Seisotuksessa se aina haluaa sanoa viimeisen sanan ja polkee määrätietoisesti esittäjän puoleisen takajalkansa mahan alle... Tämä sille suotakoon, kun kerran muutoin osaa olla ihmisiksi. Ilokseni huomasin, että Sissillä on edelleen kaunis täysi purenta aivan kuten jo veteraani-ikään ehtineellä pojallaan Miliisin Trans-Amillakin. Sissin sisukkuus ei ole juurikaan ikää myöden laantunut, sillä tämä "grand old lady" tuntee kyllä arvonsa. Nykyisin "Sissi" viettelee eläkepäiviään paimentaen Päivikin sprinkku-laumaa.

Kuvakollaasi 26.10.2014

26.10.2014 Seinäjoki
Lauantai-iltana Katriina tuli meille, ja jo matkalta soitteli että on unohtanut "näyttelyvaatteiden pukupussin" kotiin... Noh, kyllähän myö sinne Seinikselle mennään kun on kerran meinattu, joten onhan mulla nyt jotain päälle pantavaa ettei ihan verkkareissa tarvii kehään mennä ;P
Poika: Miliisin Trans-Am 9v. Äiti: Arundina Shine Of Jewels 13,5v

Matkaan oli ilmoitettu myös tanskantuontini Ravnkilde`s Incredible Roxy eli kotoisammin "Tyyris-Tyllerö" joka asustelee sijoituksessa Merjan luona Kiiramanna kennelissä. "Tyyris" voi sen verta pahoin, johtuen varmaan jännityksestä tms. että päätin ettei sitä viedä kehään. Tämä reissu siis oli sille vain treenimatka... Ehkäpä seuraavalla kerralla sitten päästään kehään saakka ;)

ROP-VET, PU-4: Miliisin Trans-Am
Niinhän siinä kävi, että "Sissi" yllättäen olikin VET-2 erinomaisella arvostelullaan luokassa johon oli ilmoitettu 5 veteraaninarttua. Poikansa Adi (Miliisin Trans-Am) porskutteli totuttuun tapaan ROP-VETeraaniksi... VSP-VET ja veteraaninarttujen voittaja oli Mäntykartanon Emmalotte.



26.10.2014 Lahti PENTUNÄYTTELY
Tehotiimin tyttöjen (Marmalade`s Indian Dream & Marmalade`s Key Of Dreams) jälkeläiset tekivät ensiesiintymisensä Lahden pentunäyttelyssä, jonne olin lähettänyt tutorina Miran pelipaikalle.

Hipsun tyttö "Neiti Pö'Hee" eli virallisesti Miliisin Lady Mc' Phee ja kotoisasti "Lady"  porskutteli ROP-pennuksi. Menossa oli mukana myös Ipanan lapset Miliisin Lumina Mc'Tudor sekä Miliisin Lurzus Mc'Tudor. Onnea kaikille sijoittuneille!

ROP-PENTU: Miliisin Lady Mc' Phee


26.10.2014 Lahden Pentunäyttely

Tipsuista pelipaikalla oli Miliisin Dadi-Bongos eli "Jäbä" joka duunaili itsensä 1,KP ja PU-2-sijalle ;)

Kiitos koko Miliisin Teamille Mira, Anne, Melina, Tiina, Tuire: Upeasti hoidettu Lahden reissu <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti