maanantai 10. helmikuuta 2014

KoiraExpo 2014

08.02.2014   KoiraExpo 2014

"Harvojen harrastus on nykyään 125 vuotta myöhemmin koko kansan harrastus" (Helena Suni)

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni avasi KoiraExpon lauantai aamuna. Tänä vuonna poikkeuksellisesti Koiraexpo oli avoin kaikille, ja ilokseni huomasinkin että pk-puolen väkeä oli mukavasti saapunut. Varmaan luennoitsijat ja aiheet vetivät puoleensa.



Mika Leppinen: Hyväluonteinen koirayhdistys

Mika Leppinen: Hyväluonteinen koirayhdistys

"Yhdistystoiminta avaa tien vallan käytön jokamiesluokkaan" (Mika Leppinen)

Paljon ajattelemisen aihetta antava luento. 
Näin vuoden vaihteen jälkeen alkaa yhdistyksissä jälleen kentällä pienimuotoinen kuhina. Vuosikokous on tulossa ja toimihenkilöitä tulossa vaihtopenkille. Kova muistelu alkaa siitä, kuka on mitäkin tehnyt ja sanonut, samalla aletaan tunnustella kuka on jatkamassa ja kuka uusi olisi mahdollisesti käytettävissä tulevana kautena.

Monella on haluja vallan kahvaan ja päästä pääkallopaikalle, mutta harva miettii mitä velvollisuuksia se tuo tullessaan. Rotuyhdistykset ovat valtakunnallisia yhdistyksiä, joiden hallituksilla on suuri valta, vastuu ja velvollisuus niin rotuaan, kuin jäsenistöään sekä tulevaisuutta kohtaan. Tämän päivän ratkaisut ja päätökset vaikuttavat myös rodun tulevaisuuteen.

"Fanaatikko elää tunteidensa vallassa ja saa niistä oikeutuksen ajatuksilleen ja motiivit teoilleen. Fanaatikon ei tarvitse ajatella tai kyseenalaista, koska hän tietää jo valmiiksi olevansa oikeassa." (Antti Vesala: UusiSuomi-puheenvuoro)

Yllättävän usein koiraharrastuksessa törmää fanaatikkoihin. Niihin, jotka aina ja joka paikassa ovat oikeassa, niin kutsuttuja "besserwissereitä". Toinen ryhmä on ns. "titteli-tuuret", jotka haluavat nimensä jokaiseen mahdolliseen paikkaan päällimmäiseksi, mutta jättävät itse likaisen työn muille. Osaavat kyllä sopivasti työntää lusikkansa jokaiseen soppaan sekoittaen viimeisetkin järjen palaset toiminnasta. Ja ainahan joukkoon mahtuu niitä onnettomia työläisiä, jotka jäävät kaikkien besserwissereiden ja titteli-tuurejen jalkoihin ja ovatkin takkityhjänä jo ensimmäisen yhdistysvuoden jälkeen kaiken työtaakan ja tekemisen vastuun alla. 

Yhdistys tavitsee erilaisia ja monitaitoisia ihmisiä, mutta toivottavasti hallitukseen valitaan kuitenkin ne, joilla on jotain annettavaa yhdistykselle. Joskus voi tulla aika, ettei ihmisen intressit ja motivaatio riitä yhdistystoiminnalle, silloin on hyvä siirtyä vaikka vain väliaikaisesti ja antaa muille innokkaammille tilaa. Samalla tulee muistaa se, että kaikkia ei hallitustyöskentely innosta - mutta he voivat kokea jalostustoimikunnan omakseen. Aina kun ehdotetaan ihmisiä toimihenkilöiksi yhdistykseen, tulee saada lupa kyseiseltä henkilöltä kuunnellen hänen omia toiveitaan.


"Yhdistyksen hallitukseen suostuvan pitää ymmärtää muutakin kuin koiraa." (Mika Leppinen)

Hallituksen jäsenen tulisi unohtaa henkilökohtaiset motiivit ja tehdä päätökset objektiivisesti ja rationaalisesti, ilman fanaattisuuta. Hallituksen jäsenen tulisi olla ongelmanratkaisukykyinen. Sanonta, "ettei ihmiset riitele, vaan asiat" saa yleensä niskavillani pystyyn. Näinhän se on, jos asia kyetään nopealla ajalla ratkaisemaan. Ikävä tosiasia on, että jos asioiden ratkomiseen kuluu aikaa tai ne jopa jätetään ratkomatta, alkaa niiden selvittäminen sekoittaa ihmisiä ja ihmisten välisiä suhteita.

Hallituksen jäsenen pitäisi oman etunsa vuoksi perehtyä yhdistyslakiin sekä oman yhdistyksen sääntöihin. Kokoustekniikka olisi hyvä hallita muidenkin kuin puheenjohtajan ja sihteerin, näin taataan, että hallituksen pöytäkirjat ovat lain mukaiset. Siinä missä kuunteleminen on tärkeää on myös oman näkemyksen esiin tuominen. Aina jaksan ihmetellä niitä, jotka vuodesta toiseen tarjoutuvat ehdolle hallituksiin, mutta toimintakaudella eivät ole valmiita laittamaan tikkua ristiin toiminnan eteen, saatikka saa suutaan auki kokouksissa. 
Mikäli hallituksessa vuodesta toiseen sama porukka, ja vain yksi tai pari on "oikeasti" aktiivinen on pelko siitä, että yhdistyksen toiminta-arvot vääristyvät. Yhdistys ei enää edustakaan "meidän/jäsenistönsä arvoja" vaan lähinnä sen aktiivisen persoonan arvot alkavat vuosi vuodelta edustamaan koko yhdistyksen arvoja, jolloin ei ole kyse enää demokraatiisesta yhdistystoiminnasta vaan diktatuurista ja näitäkin ikävä kyllä on. Yhdistys on voinut tahattomasti ja huomaamattaan ajautua tällaiseen tilanteeseen tai sitä on johdonmukaisesti saatettu tähän. Oli niin tai näin, pitäisi hallistustyöskentelyn pysyäkseen innovatiivisena uudistua säännöllisesti. Ihanne olisi, että hallituksessa työskentelisi yhtä aikaisesti uusia jäseniä oppimassa yhdistyksenperinteitä ja arvoja sekä tuomalla uusia tuulia - siellä olisi myös vanhoja taitajia perinteitä jatkamassa.

Hallituksessa istuvat ns. lampaat kuluttavat turhaan yhdistyksen resursseja ja energiaa. Näilläkin on varmasti mielipiteensä, mutta ne tuodaan esiin usein jossain muualla kuin itse kokouksissa. Vähintäänkin hallituksen jäsenen tässä vaiheessa tulee miettiä, että "mitä ne itseä äänestäneet ihmiset olisivat asiasta olleet mieltä" ja tuoda mahdollinen mielipide julki. Hallituksen jäsenyys on luottamustehtävä (Sinut on valittu edustamaan juuri Sinua äänestäneitä ihmisiä!), jonka monet unohtavat. Omia äänestäjiään ei sovi unohtaa siinä vaiheessa, kun nimi on listassa ja vuosikokous ovet sulkeutuneet taas vuodeksi. 
Hallitustyöskentelyllä saadaan paljon irti hiljaisista ja ujoista hallituksen jäsenistä, mutta se vaatii tunneälyä kokouksen puheenjohtajalta. Tässä vaiheessa nousee tärkeään osaan myös kokoustekniikka, mikäli samaisessa kokouksessa istuu "päälle päsmäreitä" ja "hissukoita", tällöin on ensiarvoisen tärkeää pysyä työjärjestyksessä, että kaikki osapuolet saavat omat mielipiteensä julki.

Toivoisin, että hyvissä ajoin ennen vuosikokousta olisi mahdollisuus tutustua ehdokkaisiin, vaikkapa rotuyhdistyksen sivuilla.  Olisi hyvä tietää ennalta ehdokkaiden kiinnostuksista ja arvoista. Vaalit eivät olisi ollenkaan pahasta yhdistysten vuosikokouksia valmistellessa. Näin olisi ehdokkaat hyvissä ajoissa tiedossa ja jäsenistö saisi rauhassa miettiä ennen kokousta äänestyksistään toimihenkilöitä valitessa. Tämä myös monissa tapauksissa nopeuttaisi kokousta.

* Noh, tällainen ajatus-bugi tällä kertaa Mika Leppisen luennon aiheesta... Arvatanne saattaa, että hallistustyöskentely on lähellä sydäntäni - pahoittelen vuodatusta. Itse kirjoitus ei ollut niin paha kuin tarkoitus ja paljon jäi vielä sanomattakin  ;) 
Terkuin Yasu.


Marko Koskensalo: Onko vietillä väliä - palkitseminen ja motivointi.

Marko Koskensalo: Onko vietillä väliä - palkitseminen ja motivointi.
Marko puhui lähinnä koiran vieteistä - paljon enempäänkin olisi ollut tarvetta, mutta kohde yleisö huomioiden luento oli riittävä. Varmasti näinkin laajakirjoiselle kuulijakunnalle luennon kasaaminen oli vaikeaa. Vaikka Marko onkin vankan IPO-taustan omaava, niin ainakin omakohtaisesti voin kertoa että luennon aiheena oleva asia liittyi myös näyttelykoiriin - tästä aiheesta olen tehnyt erillisen jutun. Ikävä kyllä en saanut pdf-liitettä tänne laitettua, mutta jos joku sen haluaa lukea - niin voinen sen pyydettäessä lähettää e-maililla.


Kennelliitto 125 -vuotis juhlagaala
Illalla osallistuimme isännän kera Kennelliiton järjestämään illalliseen.

Illallinen

avec ;)



Meillä kaikilla oli niin mukavaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti