tiistai 12. marraskuuta 2013

Balttian Voittaja 2013

Balttian Voittaja oli tänä vuonna Latvian Riikassa.

Matkaan olin ilmoittanut vain "tuhokolmikon" eli heelerit. Matkaan lähdettiin lauantaina aamulla aikaiseen, sillä heelerit olivat kehässä vasta sunnuntaina heti ensimmäiseksi eli varsinaisesti pikakäynniksi tämä meinasi jäädä.
Mutta jottei nyt ihan täysin tyhjin käsin jouduttaisi tulemaan takaisin (koskaanhan ei tiedä tuloksia etukäteen eikä voittomielessä voi matkaan lähteä) - niin päätimme tehdä reissusta kuvausmatkan samalla kertaa. Eli jälleen kerran hälyytin vanhan tutun Annan AH-Studiolta kameran kanssa valmiuksiin. Lähinnä haluttiin kuvia nuorisosta eli tällä kertaa keskityttiin ihmiskuviin - Menossa mukana siis Mira poikansa Hanskin kera sekä itseni lisäksi tyttäremme Tia-Maria ;)

Lauantai-iltana poikettiin Lidossa syömässä ja siellä oli täysi tohina päällä joulukoristeluissa.

Mira & Hanski Lidossa
Yövyimme vanhassa tutussa hotelli Primossa. Ja Körmy viihtyikin hyvin uuden lelunsa kera, jota se ei sitkeästä yrityksestä huolimatta saanut rikki. Meillähän ei juurikaan mikään lelu pysy ehjänä 10 minuuttia kauemmin.
Sunnuntaina kehässä pyörähdimme pikaisesti heti aamutuimaan ja koko "tuhokolmikko" esiintyi mallikelpoisesti - jopa pikku-herra Körmy alkaa pikkuhiljaa rauhoittumaan kehässä ja pöydällä tomerasti heilutellaan häntää tuomarille :) Treeniä treeniä, niin siitä se valmistuu! Molemmat tytöt olivat jo valmiiksi Latvian valioita, joten emme olleet tälläkertaa edes SERTejä vailla ;)

10.11.2013  Latvia, Riika
VSP,PN-1 (BALTW-13) Marmalade`s Key Of Dreams
PN-2 Marmalade`s Indian Dream
ROP-PENTU Marmalade`s Lord Of Dreams
 
Körmy uuden lelun kera hotellissa
Anna oli löytänyt aivan upean puiston meidän kuvauksia varten, ja saatiin näin ollen hieman "rosoisempaa" taustaa nuorisolle ja kuitenkin seesteisempää puistomaisemaa vanhemmalle porukalle :)  Taitavasti taas Anna löysi kuvattavista sen "oikean kuvakulman" ja kuvista tuli hyvin persoonat esiin vaikka ensikertalaisiakin oli matkassa :)
Hanski ja heelerit

Puistoa







*********

Photo: AH-Studio

Photos: AH-Studio
Kiitämme jälleen Annaa upeista kuvista - ja tapaamme taasen ensivuonna ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti